Perjantain yönä

Elina


Tuli pimeys koko maan ylle.

Se on ohi. Hän on kuollut.
Tuskanhuudot ovat lakanneet.
Vihdoin hän saa levätä.

Me saamme painaa päämme näihin kiviin. Muuta emme voi.

Haluaisin suudella hänen jalkojaan ja käsiään. Haluaisin pestä pois hien ja veren.



On aivan hiljaista. Hän ei enää tuskaisesti hauko henkeä.
On aivan pimeää.

Kaikki on ohi. Hän on poissa.
Kuolema voitti elämän.
On aivan pimeää.
Palelen.

Kaikki on ohi.
Minulla ei ole enää mitään. Ei muuta kuin tämä tuska. Haukon henkeä niin kuin hän hetki sitten. Huudan tuskasta niin kuin hän.

Sitten on taas hiljaista.



Hänen ikoninsa on laskettu alas kappelin lattialle. Katselen ristin päällä lepäävää enkeliä. Ikään kuin hän hitusen hymyilisi. Mitä helvetin hymyilemistä tässä muka on?!

Maria ja Johannes seisovat hiljaa. He eivät huuda tuskasta. Hekin katselevat. Maria vain ojentaa käsiään Poikaansa kohti.

Enkeli hymyilee yhä!

Katselen Hänen suljettuja silmiään. Ne ovat aivan levolliset. ”Se on täytetty.”

Pitkän aikaa olemme kaikki aivan hiljaa. Hän ei ole yksin. Ma emme ole yksin.



En ymmärrä. En ymmärrä, mistä tulee tämä tuoksu. Ei veren haju, ei hien, ei hapanviinin. Jotain suloista. Jokin sävel?


Sittenkin… voiko sittenkin olla jotain enemmän kuin tämä kuolema?

Print Friendly, PDF & Email
Kategoriat: Ukinranta | Kommentit pois päältä artikkelissa Perjantain yönä

Rukous Marianpäivänä

Elina

Ilman sinua täällä ei olisi mitään. Kaikki mikä elää, on lähtöisin sinusta.
Kaikessa on paratiisin tuoksu.
Ylistämme sinua.

Naisen kohdun kautta annoit Pyhän Poikasi tulla maailmaan.
Näin pyhitit meidät kaikki.
Elämän kantajiksi olet luonut meidät.
Ylistämme sinua.

Ihmisen onni ja häpeä eivät ole sinulle vähäinen asia.
Aviotonta lasta kantavan Marian ja lapsettomuuttaan häpeävän Elisabetin
annoit löytää toisensa.
Keskinäisestä jakamisesta pulppusi riemu.
Opeta meitä tunnistamaan toisissamme se, mikä vielä on kätkössä.
Auta pitämään huolta siitä, mitä olet meille antanut.

Marian ja Elisabetin vauvat kasvoivat miehiksi.
Ylistyksen lomaan tulivat tuska ja kauhu ja kuolema.
Mekin kuolemme. Rakkaamme kuolevat, vaikka emme sitä sallisi.
Anna meidän pelätä ja itkeä Marian ja Elisabetin kanssa,
toistemme kanssa.

Kohdun kätköstä
haudan kautta
sinun Pyhä Poikasi kulki uuteen aamuun.
Senkin olet luvannut meille!
Yhä vielä kaikessa on paratiisin tuoksu.
Ylistämme sinua.

(viite: virsi 51)

Print Friendly, PDF & Email
Kategoriat: Ukinranta | Kommentit pois päältä artikkelissa Rukous Marianpäivänä

… you might grow up to be a mule!

Robin

HERMANN G. SIMON – The Stubborn Mule (1881). Courtesy: American Gallery, americangallery.wordpress.com

Having enjoyed very much the Italian/German film version of ”The Name of the Rose”. Maria and I both got a craving for the ”real stuff” and decided to go back to the Urtext, which we assumed was accurately represented in the English and Finnish versions of Umberto Eco’s fascinating book (respectively, William Weaver’s and Aira Buffa’s translations of ”Il nome della rosa”, see PS!). The deal was for me to read aloud in my mother tongue and for Maria to listen and follow the Finnish text.
We weren’t disappointed. Being lay Franciscans, we lapped up the detailed history of the period of religious history in the century following Francis’ death in 1226. After all, Eco is an academic, so what could be better? One imagines him arguing with himself when he presents the debates Brother William has with the Abbot and certain monks of the monastery. And of course, with the novice Adso under his care. Adso himself, as an aged Benedictine monk now recalling the events of his youth, reflects upon the validity of the arguments. Far from being a dry intellectual debate, we found the stuff totally absorbing: these were literally matters of life and death, with inquisitors aiming to get recantations or else – burning the heretic alive at the stake. Who was in the right, and why?

Why is it so difficult to convince people of the truth and so easy to persuade them to believe totally erroneous stuff – ”alternative facts”? It’s a mystery! Bing Crosby, in the song of our title, suggested to his son that attending school would be a good way of not becoming ”plain stupid with a stubborn streak”. Is stubbornness, then, the key to the mystery? We will not have our independent take on the world bulldozed, no, not by anyone, that would mean ”they’d” have won! And Mother Nature (you see, it’s all a woman’s fault!) long ago equipped us animals with the innate urge to win – if possible. Even – especially – when ”they” are the experts. We’ll show ”them” whose boss! But the real boss is, of course, the successful manipulator.

If these ideas have some traction, this means that wisely leading a nation – or any sort of organization that depends on the support of its members – cannot be done from a high-horse altitude, but neither can it be based on lies and manipulation. Somehow, the fears and entrenched attitudes of each section of the members – of each ”clan”, if you like – have to be empathetically addressed from their particular standpoint. The final decisions have to be patiently and clearly explained: what was taken into account, how each factor was weighted and what benefits are aimed for. Definitely not the model being followed at present in many first-world countries.

PS: Urtext: We discovered, to our surprise, that the Folio Society’s edition of the translation by William Weaver was, when compared to the translation into Finnish by Aira Buffa, very slightly abridged: a paragraph or even just a sentence omitted here and there. Eco’s own amendments, or the publishers?

Print Friendly, PDF & Email
Kategoriat: English, Ukinranta | Kommentit pois päältä artikkelissa … you might grow up to be a mule!

Pieni johdantohartaus suureen paastoon

Emmi Korpi

Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.
Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!” (1.paastonajan sunnuntain evankeliumiteksti Matt.16: 21-23 )

Minä pidän lenkillä käymisestä. Kun ulkona on kuiva keli ja auringonpaiste, lenkillä oleminen on nautinnollista. Kroppa liikkuu, askel on kevyt, pääkoppa puhdistuu turhista ajatuksista ja huolista. On vain askelten rytmi ja levollinen mieli. Valitettavasti en käy lenkillä kovin usein. En edes silloin kuin minulla olisi siihen aikaa. Milloin olen mielestäni liian väsynyt työpäivän jälkeen lähtemään liikkeelle, milloin on pula lenkkiseurasta. Toisinaan arkihommia on liikaa hoidettavana, toisinaan sitä jää vain roikkumaan nettiin vaikka aikaa muuten olisikin. Todella usein koen lähtökitkaa eteisessä. Tunne ja järkipäätös kamppailevat vielä lenkkarin nauhoja sitoessa. Onko mun pakko lähteä? Oliko tämä nyt sittenkään hyvä idea? Kun nihkeät tunteensa saa ylitettyä ja astuttua kynnyksen yli ja ulos ovesta, liikkeelle lähteminen tuntuukin hyvältä viimeistään siinä vaiheessa kun suunta ja liikkumisen rytmi löytyy. Usein huomaan olevani myös kiitollinen tälle pökkelön tuntuiselle, istumiseen tottuneelle ruumiilleni siitä että se hitaasti mutta vakaasti kantaa minua ja kykenee liikkumaan luontevasti moneen suuntaan.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo lähimmilleen, mitä hänen on tehtävä ja mitä hänelle tulee tapahtumaan. Se ei ollut Jeesukselle itselleenkään helppo asia. Muiden evankelistojen teksteistä käy ilmi että se myös ahdisti ja pelotti häntä, kuten ketä tahansa ihmistä, joka tietää joutuvansa kohtaamaan henkistä ja fyysistä, kuolemaan johtavaa väkivaltaa. Opetuslasten on täytynyt olla hämmentyneitä ja ahdistuneita asiasta kuullessaan. Pietarin pelko Jeesuksen kohtalosta ilmenee kieltämisenä ja käskemisenä: niin ei saa tapahtua sinulle Herra!

On helppoa ymmärtää Pietarin hätä. Hän näkee sen, mitä opetuslasten joukko on menettämässä jos he menettävät Jeesuksen: voimakkaan esimerkin, jota seurata. Etuoikeuden olla todistajina niissä hetkissä, kun ihmiset kokevat valtavan muutoksen heidän tavatessaan Jeesuksen. Jokapäiväisen kokemuksen siitä rakkaudesta, pyhyydestä ja viisaudesta joka Jeesuksessa oli. Tuo kaikki antoi heille merkitystä elämään, tunnun siitä että Jumala Jeesuksessa oli joka päivä ja joka askeleella heidän mukanaan.

Mutta Jeesuksen yhteys Isään oli syvempää kuin Pietari pystyi kuvittelemaan. Syvässä rakkaudessa ja rukousyhteydessä Jeesus tahtoi antaa henkensä syntisen maailman puolesta, koska se oli Isän Jumalan hyvä tahto. Ilman Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa meillä ei olisi toivoa rauhasta Jumalan kanssa eikä toivoa iankaikkisesta elämästä. Pietarin huoli Jeesuksen kohtalosta ja samalla oman ryhmän kohtalosta oli ymmärrettävä. Mutta samalla se oli kiusaus Jeesukselle. Hänelle läheiseksi tulleen Pietarin syvästä välittämisestä nouseva, hyvää tarkoittava vastustus oli tulla Jumalan hyvyyden ja armon esteeksi koko muulle maailmalle.

Jumalan tahdon noudattaminen ei aina ole kivaa, helppoa tai kivutonta. Joka tahtoo tässä elämässä seurata Jeesusta ja toteuttaa Jumalan tahdon; rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään, joutuu huomaamaan että se vaatii menemistä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Tahtoa meillä on, mutta voimaa rakastaa liian usein liian vähän. Kätemme puristuvat helpommin omistamaan ja pitämään tavaroista ja asioistamme kiinni kuin antamaan ja jakamaan toisille omastamme. On helpompi valittaa kuin kiittää, on helpompi puhua pahaa toisista kuin huomata heissä oleva hyvä ja antaa tunnustusta ja kiitosta siitä.

Nyt alkanut paasto on jälleen meille annettu mahdollisuus tutkia elämäämme Jumalan sanan valossa ja Hänen läsnäolossaan. Paaston aikana meitä kutsutaan kieltämään itsemme ja seuraamaan Jeesusta. Ei siksi, että Jumala tahtoisi meidän kärsivän sillä Hän ei luonut meitä kärsimystä varten vaan siksi että meidän elämämme voisi muuttua sellaiseksi kuin Jumala tahtoo. Jos me paastoamme tai harjoitamme katumusta tai rukoilemme, sillä on positiivinen tavoite: itsensä ylittämällä voimme saavuttaa pääsiäisen ylösnousemuksen omassa elämässämme ja uskossamme. Tulevina viikkoina ehtoollista nauttiessamme emme juhli vain ylösnoussutta Kristusta, joka on meistä erillään vaan paaston aikana me pyydämme itsellemme voimaa uudenlaiseen Jumalan tahdon mukaiseen elämään tullaksemme sellaisiksi ihmisiksi joita tämä maa ja maailman aika tarvitsee juuri nyt.

Ota siis tavaksi tämän paaston aikana varata päivittäin vähän aikaa Raamatun lukemiseen ja hiljaiseen rukoukseen, Jumalan edessä olemiseen sellaisena kuin olet ja sellaisena kuin elämäsi on nyt. Anna Jumalan Sanan ja Hänen hiljaisen puheensa vaikuttaa sinussa sillä Hän tahtoo sinulle hyvää. Kun kuuntelet vastaanottavana ja avoimena mitä Jumala sanassaan sinulta pyytää, kun pystyt arjessa ylittämään vaikeat tunteet mielessäsi ja sinnikkäästi otat tavaksesi tehdä sitä mikä on hyvää ja oikein, voit huomata että elämän askeleesta tulee kevyt ja mielen täyttää kiitollisuus Jumalan hyvyydestä ja uskollisuudesta.

Hiljennytään rukoukseen:

Herra, alkavan paaston aikana anna meille mieli,

joka etsii tahtoasi,

sydän joka kaipaa hyvyyttäsi ja

sielu joka ikävöi täyteyttäsi.

Anna silmät näkemään kirkkautesi,

korvat kuulemaan sanomaasi,

suu puhumaan rauhan sanoja ja

kädet tekemään rakkauden tekoja.

Anna kaiken meissä tahtoa oikeutta, hyvyyttä ja totuutta ja

kiittäen luottaa äärettömään, ihmeelliseen ja hellään armoosi.

Aamen.

Print Friendly, PDF & Email
Kategoriat: Suomeksi, Ukinranta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pieni johdantohartaus suureen paastoon

Paaston värejä

Maria King

Paaston värejä

Ukinrannassa on kappeliksi sisustettu tila salin yhdessä nurkassa. Rukousalttari, sen yläpuolella krusifiksi, edessä ikoneita. Alttaripöydällä on aina kukkia, edes yksi. Ja tietysti kynttilöitä. Puoli tusinaa tuolia rajaa kappelin tilaa. Lattialla on rukousjakkaroita niille, jotka pystyvät polvistumaan, tyynyjä pehmikkeeksi polvien alle. Sivupöydillä pinoissa erilaisia rukouskirjoja, raamattuja, virsikirjoja, esirukousvihkoja. Kun rukoushetken aika koittaa, ikkunaan napsautetaan palamaan sininen valo. Se kertoo ulkona liikkuville, että talossa rukoillaan. Jo varttia aiemmin pihalla on soitettu angelus-kelloja, joiden ääni kantautuu ohi ajavien autojen äänten yli naapurin kerrostaloihin.

Värit kappelissa vaihtuvat kirkkovuoden edetessä. Eilen otettiin alas rukousalttarin taakse ripustetut valkoiset pitsiverhot, jotka ovat ilahduttaneet meitä joulusta asti. Ulkona on lunta ollut tänä talvena hyvin vähän, enimmäkseen ei ollenkaan. Valkeat verhot ovat olleet meidän lumivaippamme. Tunnelma muuttui dramaattisesti, kun saimme paaston violetin kankaan paikoilleen rukousalttarin ja ristiinnaulitun kuvan taustaksi. Se on aika tummaa violettia, joka näyttää ilman valaistusta lähes tummanruskealta. On kuin katselisi johonkin luolaan. Alttarin edessä on yleensä kolme ikonia: keskellä Kristus Kaikkivaltias, oikealla Pyhän Kolminaisuuden ja vasemmalla Hellyyden Jumalanäidin ikoni. Nyt ne on kaikki pakattu liinoihin käärittyinä muiden ikonien kanssa arkkuun. Esille laitettiin vain yksi ikoni, Jumalanäidin Ennusmerkki. Jostain syystä se ei ole ollut paljon esillä. Nyt ajattelimme katsella sitä ja tutustua siihen tämän paaston aikana.

Paaston ajan rukoushetkissä teemme jotain eri tavalla kuin muulloin. Kolme vuotta sitten aloimme pitää päivärukouksia paaston alusta helluntaihin. Nykyään pidämme päivärukoukset ympäri vuoden. Viime vuonna lisäsimme rukoushetkien päätteeksi Efraim Syyrialaisen paastorukouksen kumartamisineen. Jotkut istuivat tuolilla ja kumarsivat mielessään, toiset taipuivat maahan asti. Päivärukoukset riisuimme hyvin pelkistetyiksi. Hengittelimme psalmin säkeitä, pidimme pitkiä hiljaisia taukoja.

Rukoushetkien valmistelemiseen ja viettämiseen menee päivässä aikaa ehkä kolmisen tuntia. Sen lisäksi hoidetaan kukkia, kynttilöitä ja tekstiilejä. Keväästä syksyyn kerätään tuoreita kukkia pihasta ja talvisin kaupasta. Poltamme loppuun kirkon kynttilän pätkiä ja se tarkoittaa, että uusia kynttilöitä vaihdetaan alttarille usein. Liinojen steariinitahroja rapsutetaan, silitetään paperin välissä ja lopuksi käsitellään tahranpoistoaineella. Seuraavan kerran kaupassa käydessä pitää lisätä listaan violetteja tulppaaneja. Ja vielä kun muistaisi, että hallelujaa lauletaan seuraavan kerran vasta pääsiäisenä.

  

 

Print Friendly, PDF & Email
Kategoriat: Ukinranta | Kommentit pois päältä artikkelissa Paaston värejä

Earth stood hard as iron, water like a stone …

(courtesy of the Finnish Meteorological Institute)

Ok, I know that your Finnish is excellent, but for those who are a bit rusty … the above picture shows how the Beast from the East arrived here. The red line shows the (smoothed) daily maximum temperature, the blue line the corresponding minimum. The pink and pale blue shaded areas show respectively the probable (climatic) maximum and minimum values on these dates. Hämeenlinna is a little south of us; the corresponding figure for Tampere, a little to the west, is very similar. The green bars show rainfall amounts in mm (scale on the right; for approximate snow amounts the scale value can be understood as cm). As you can see, we have had well over two weeks of exceptionally cold weather. So how does it feel? With indoor temperatures of about 22°, there is a change of about 45°C when one steps out from our Yellow House to walk across the few tens of steps to the Blue House for SSF Morning Prayer at 07.55 a.m. The sun is shining out of a clear sky, the snow is crunchy-crisp under one’s shoes, there is beauty all around. This is a real winter (says anyone you meet, for example on the trip to the baker’s shop opposite for freshly-baked bread). No disruption to traffic. No slippery ice underfoot, either – it’s too cold for that!  We have about a foot of snow, which is now beginning to compact, as usually happens at this time of year. Typically the snow is at its deepest about half way through March, although quite often snow falls well into April, mostly as showers. All our seeds are ordered; the mesembryanthemum (what’s that? Livingstone daisy?) seeds, tiny little fellows, have already arrived and we’ll soon have (some of) them sown into trays on the SE-facing window-sill shelf. Then excited waiting. Spring is coming, indeed!

But … (re the heading) what started me thinking – and I haven’t really been able to come to a proper ”mental resting place” on this – was an article by Paul Alexander in the September 2017 number of ”Little Portion”. Paul is well-known in Franciscan circles for his direction of the film ”Finding St. Francis” and for his one-man show ”Francis”. Our faith contains many stories (nowadays, rather more grandly, ”narratives”) which are poorly-documented, or quite definitely legends, tradition: the Three Wise Men from the East (named Gaspar, Balthasar and Melchior), for example. An where did the hymn-writer Christine Rosetti (1830 – 1894) find the inspiration for ”In the bleak mid-winter” – a carol that has always deeply moved me, first singing Gustav Holst’s tune (Cranham) and later with Harold Darke’s even more evocative music, ending with its trebles’ drawn-out ”… give my heart”.  What is, or was, Bethlehem’s climate? Could there have really been ”snow on snow”? Or is the point really that Christ, as a bright star, brought light into a world that ”was already growing cold”? Just as the churches’ stained-glass windows enhanced the faith of simple middle-age folk, is it ”allowed” for us sophisticated moderns to draw strength from legends, to be moved to tears by 19th Century romantic stuff? This opens up a very wide topic, and as this blog is already too long, and I have probably overstepped my remit anyway …. God Bless, and TTFN.

Robin

Print Friendly, PDF & Email
Kategoriat: English | Kommentit pois päältä artikkelissa Earth stood hard as iron, water like a stone …

Oikeus ja kohtuus

Sinapinsiemen ry:n arvoissa puhutaan yksinkertaisesta elämäntavasta seuraavasti:

Yhdistys kutsuu pohtimaan ja toteuttamaan vastuullisia eettisiä, ekologisia ja ekonomisia ratkaisuja. Kun paljon haluaa enemmän, miten ihmisen käy? Mitä tarkoittavat jakaminen, kohtuullisuus, luopuminen? Mikä elämässämme on luovuttamattoman tärkeää?”

Viime vuoden ajan olen ollut mukana suljetussa facebook-ryhmässä, jossa oikeasti rahattomat antavat toisilleen vertaistukea. Ryhmän koko kasvaa koko ajan ja välillä sen läpi hulmahtaa kitkeriä kiistoja siitä, kuka on oikeasti köyhä, rahaton, ansainnut yhteiskunnan tukia tai paikan leipäjonossa. Valtaosa keskusteluketjuista on kuitenkin sellaisia, joissa hätään joutunutta neuvotaan, mistä ja minkälaista apua voisi olla saatavilla. Ihmiset jakavat auliisti hyviä vinkkejä, joilla jaksetaan köyhää elämää päivästä toiseen ja myös ilonaiheita löytyy.  Niin että mitäkö minä teen sellaisessa ryhmässä? Elämääni sisältyy vauraampia ja hyvin pienituloisia ajanjaksoja. Parhaiten tienasin ihan työurani alussa, valtion virassa, kolmivuorotyössä, pohjoisessa, aikana jolloin vielä maksettiin syrjäseutulisiä. Ikävä kyllä siihen aikaan nuorille työntekijöille ei kertynyt eläkettä. Myöhemmin jätin viran ja säännölliset tulot, opiskelin korkeakoulututkinnon, enkä enää koskaan päässyt suomalaisen keskipalkkoihin. Nyt huomaan, että raha ei ole koskaan paljon kiinnostanut, pääasia että on ollut sen verran, kuin kulloinkin tarvitaan. Viimeiset vuodet olen tehnyt töitä, joista ei makseta palkkaa ollenkaan. Tästä syystä rohkenin pyytää, että pääsisin mukaan Oikeasti rahattomien vertaistukiryhmään.

Uskon, että köyhyys on tulevaisuudessa yhä useamman suomalaisenkin osa. Luin joskus, että maantieteellisesti ja historiallisesti tarkasteltuna köyhyys ja aineellinen niukkuus on nyt ja on aina ollut normaali asioidentila. Vauraus on rajoittunut yhä pienenevälle määrälle väestöä ja on nopeasti ohimenevä vaihe ihmiskunnan historiaa. Uskon, että maapallon tulevaisuuden vuoksi meidän kaikkien on luovuttava nykyisestä elintasosta. Minä harjoittelen sitä nyt jo. Tavoitteeni on oppia, miten eletään iloista ja tyydyttävää elämää pienillä resursseilla. Edellä kuvatussa fb-ryhmässä tunnen silti itseni rikkaaksi. Olen valinnut rahattomuuteni vapaaehtoisesti. Saan asua ja tehdä työtä ihanassa paikassa (omakotitalossa, keskellä kaupunkia, järven rannalla). Mieheni tuloilla saamme laskut maksetuksi. Mutta tarkkana saa olla. Kokemukset marttojen kotitalousneuvojana ovat olleet tarpeen. Nyt tutustun älypuhelimeen ladattavaan kirjanpitoappiin ja seuraavaksi pitää laatia kotitalousbudjetti.

Sen lisäksi, että vähiä rahoja yrittää suunnitelmallisesti venyttää, niin muutakin pohdittavaa riittää. Tavallinen kaupassakäynti sisältää ympäristö-, maatalous-, kauppa- ja terveyspoliittisia kysymyksiä ja kannanottoja. Missä tämä on tuotettu, kenen toimesta, maksettiinko työntekijöille kunnollista palkkaa, noudatettiinko ympäristönormeja, maksoiko yhtiö veronsa, voiko tätä korjata, miten tämä kierrätetään?  Onko minulla oikeus syödä lihaa, kalaa, avokadoja? Onko oikeutta lentää ulkomaille katsomaan kavereita tai ihan vaan lomalle? Mikä olisi kohtuullinen määrä kodintekniikkaa, vaatteita ja sisustustavaraa? Kirjoja, joiden painattamiseen kaadetaan metsää?? Yksi eksyksissä olevan kuluttajan apuväline on viitebudjetti. Kuluttajatutkimuskeskus on julkaissut ns. kohtuullisen minimin viitebudjetin ja sen sisältämiä lukuja sekä tavarakoreja tarkistetaan muutaman vuoden väliajoin. Viimeisimmät luvut ovat vuodelta 2015 ja seuraavat valmistuvat ensi syksynä.

Tammikuun toisena viikonloppuna minulla on tarkoitus kyhätä kasaan budjetti vuodelle 2018 ja testata erilaisia kirjanpitosysteemejä. Jos sinullakin on sellaiseen tarvetta tai kiinnostusta, tule ihmeessä Ukinrantaan, niin voidaan pohtia näitä asioita yhdessä. Ota halutessasi mukaan läppäri, tabletti tai älypuhelin, mutta ruutuvihkolla ja lyijykynälläkin pärjätään. Perehdytään kohtuullisen minimin viitebudjettiin, syödään edullista ruokaa marttatyyliin ja rukoillaan maailman köyhien puolesta. Luvassa on siis ensimmäinen Maatilkku-viikonloppu 12-14.1.2018 teemana Oikeus ja kohtuus. Voit jäädä koko viikonlopuksi tai tulla vaikka päiväksi. Laita viestiä tai soita!

Iloista ja eettis-ekologis-ekonomista vuotta 2018 kaikille!

Maria

mkingtssf@gmail.com

tel: 0442513059

(käytän myös whatsappia ja messengeriä)

 

 

 

Print Friendly, PDF & Email
Kategoriat: Ukinranta | Kommentit pois päältä artikkelissa Oikeus ja kohtuus

Happy Christmas!

Acknowledgement: Derek Braithwaite

 

Acknowledgement: Derek Braithwaite

To all good people everywhere (and there are no baddies):

Happy Christmas!

Christmas is here and now!

 

Maria & Robin

 

Print Friendly, PDF & Email
Kategoriat: English, Ukinranta | Kommentit pois päältä artikkelissa Happy Christmas!

Jobs, jobs, jobs

One might suppose that being “pensioned off” really means (for those still “at work”, anyway) that the person concerned is being shunted off onto a siding – one can almost hear in the word “shunting” the laboured puffing of a steam engine – but, of course, that too is in the past, isn’t it, steam engines, I mean? Just as for me as a boy, the “Great War” was very long ago (but it was then, after all, only 30 years earlier), so the “2nd World War” is already being dissolved into the haze of the middle-distant past, for young people its meaning only dimly discernable in the background of their thoughts, if at all. Finland has just been celebrating its one-hundredth birthday as a sovereign state, and I have lived here for half of that. But to return to being an OAP: what does one do with one’s time?

If one is blessed with moderately good health, a bunch of interests, a tolerant companion, and enough income to cover one’s immediate expenses, then … what? Being here at Ukinranta is itself a single, sufficient answer: serving Our Lord. The houses and grounds have to be looked after and the daily prayers offered. Jobs, jobs, jobs! But jobs with a difference. How is “work” defined, anyway? Although Maria and I have discussed this subject rather thoroughly, mutual agreement on the definition of “work” (as opposed to ”free time”) has eluded us! George Herbert put it this way: “A servant with this clause / makes drudgery divine” – but that’s only half the story. Do you hear Handel’s music bearing up that lovely, singing phrase “his yoke is easy, and his bur-then is light”? That’s it (go on, then, clichés are allowed:) in a nutshell!

Actually, autumn has meant (on average) a decline in the amount of time spent on outdoor gardening work – well, the average was made up of some frantic spurts: to get the raspberry plants into well-regimented rows, to spread out some very vintage richly-composted soil around the roots of the berry bushes, to get the raked-together piles of leaves into yet another compost cage and finally, to plant out a lot of generously-donated spring bulbs (plus all the other bulbs that literally turned up when weeding a flower bed), the last-mentioned on the day before the first and definitive snowfall – and then, after all this, a sigh of relief: it is finished! But of course, it isn’t: a start has been made. Next year’s fun lies ahead (d.v., as Grandpa used to say). Now, snow lies thickly.

Robin

Print Friendly, PDF & Email
Kategoriat: English | Kommentit pois päältä artikkelissa Jobs, jobs, jobs

Veisuusta

Lapsuudenkodissani ei veisattu virsiä. Lastentarhassa ja koulussa veisattiin, mutta aina niitä samoja. Mä silmät luon ylös taivaisiin, Ystävä sä lapsien ja Totuuden henki, niitä laulettiin kyllästymiseen asti. Kolme virttä oli ylitse muiden ja saavat vieläkin palan kurkkuun: Suvivirsi ja Enkeli taivaan tuovat elävästi mieleen lukukauden päätösjuhlien jännittävän odotuksen tunteen. Hoosiannaa laulaessa tunnen yhä nenässäni 70-lukulaisten pulpettien ja lyijykynien teroitusroskien tuoksun.

Seitsemän vuotta sitten istuin Ukinrannan kappelissa kahdestaan Riitan kanssa. Riitta kysyi, onko minulla joku lempivirsi. Vastasin, että en oikeastaan tunne mitään virsiä. Riitta vilkaisi minua merkitsevästi ja sanoi, että eiköhän nyt ole aika ruveta opettelemaan. Kotiin palattuani marssin kirjakauppaan ja ostin itselleni virsikirjan, sellaisen nuoteilla varustetun. En minä osaa nuoteista laulaa, mutta jos olen jotain korvakuulolta oppinut, voin nuoteista tapailla, että miten se nyt menikään. Aloin kuunnella radiosta Hartaita säveliä ja aamu- sekä iltahartauksia. Odotin kynä kädessä ennen ohjelman alkua, että sain virsien numerot ylös. Kirkossa kirjoitin paperilapulle laulettujen virsien numeroita, joita sitten kotona hain kirjastani. Kerran radiosta tuli virsi Samuli Edelmannin laulamana. Ostin kaikki hänen virsilevynsä. Vieläkin virsikirjassani on pieniä lyijykynämerkintöjä, joissa kerrotaan, miltä levyltä mikin virsi löytyy. Näyttää sivuilla olevan viittauksia myös Jukka Tolosen Juudan leijona -levyyn. Harmikseni Topi Lehtipuun laulamia virsiä ei voinutkaan ostaa, kun ne olivat Yleisradion kantanauhoja.

Englannissa rakastuin virsiin kertakaikkisesti. Olin jo aiemmin pannut merkille, että Helsingissä anglikaanikirkon messuissa oli aina seurakuntalaisten joukossa niitä, jotka rohkeasti lauloivat niitä muita ääniä, stemmoja. Ajattelin, että ovat varmaan kuorolaisia. Hilfieldin Fransiskus-kappelissa virsiä laulettiin useimmiten ilman säestystä ja käytössä oli useita erilaisia virsikirjoja eri vuosikymmeniltä. Sielläkin oli usein taitavia laulajia, joiden mukana uskaltauduin kokeilemaan alttoääniä. Erityisiä suosikkejani olivat irlantilaiset ja walesilaiset sävelet sekä metodistien virret.

Ukinrannassa jatkoimme aamu- ja iltarukouksia ja nyt taas päivärukouksiakin. Kolme kertaa päivässä pitää löytää sopivaa laulettavaa virsikirjasta. Aluksi vain kävin virsikirjaa järjestyksessä läpi ja etsin seuraavan virren, jonka suurin piirtein muistin. On pitänyt rohkaistua avaamaan suunsa ja johtamaan virsilaulua. Monesti kuulin kyllä virren sävelet selvästi päässäni, mutta ei vain tullut suusta oikean kuuloisena ulos. Onneksi Robin osaa lukea nuotteja. Aina kun tulee vieraita, minä vuorostani kyselen ihmisten lempivirsiä. Marko on aamurukoustemme aarre, hän osaa lukemattomia virsiä ja häneltä voin tilata niitä viikon teeman mukaisesti. Laulamme kaikki säkeistöt, vaikka niitä olisi kaksitoista. Jos olemme yksin tai kahdestaan Robinin kanssa, käytämme englanninkielistä rukous- ja virsikirjaa.

Mutta eiväthän virret ole vain laulamista. Virsien sanoista tulee rukousta, jota viipyilevät sävelet kantavat. Oman äänen sovittaminen muiden ääniin tuntuu hyvältä ja oikealta.

Lisää virsiä laulamme yhdessä lauantaina 25.11.2017 Ukinrannassa Virsi- ja viini-illassa. Tervetuloa mukaan klo 18 alkaen. Tuo mukanasi virsikirjan lisäksi pientä syötävää ja lempijuomaasi – joka voi olla muutakin kuin viiniä – ja pidämme samalla nyyttikestiä.  Meillä on kolmisenkymmentä virsikirjaa, mutta vanhaa mallia eli ei ysisatasia. Niitäkin olisi kiva laulaa yhdessä. Tämä on minun ensimmäinen Virsi- ja viini-iltani eli odotan jännityksellä, mitä tuleman pitää. Onneksi Soili on mukana, ja toivottavasti monta muutakin virsien taitajaa.

Jos tarvitset yösijaa, ota yhteyttä mkingtssf@gmail.com tai Ukinrannan facebook-sivulla.

Maria

Print Friendly, PDF & Email
Kategoriat: Suomeksi, Ukinranta | Avainsanoina , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Veisuusta